Scott Ryderin ääninäyttelijä Tom Taylorson on puhunut avoimesti Mass Effect: Andromedan ongelmista ja syyttää julkaisija EA:ta siitä, että peli "tehtiin likaisesti". Taylorson kommentoi peliä fanisivusto We Are Mass Effectille antamassaan haastattelussa.
Vuonna 2017 julkaistun Andromedan vastaanotto oli ristiriitainen, ja sekä kriitikot että fanit pettyivät peliin. Pelin kehityksestä vastasi BioWaren satelliittistudio BioWare Montreal, sillä yhtiön Edmontonin pääkonttori keskittyi tuolloin verkkoräiskintä Anthemiin. Mikä siitäkin sitten tuli.
"Luulen, että peli sai monen tavoin perusteettoman tuomion", Taylorson sanoi haastattelussa. "Julkaisija kohteli sitä huonosti odottamalla siltä liikaa, peli ei ollut täysin valmis, se pakotettiin ulos liian aikaisin, se pakotettiin käyttämään yhtiön uutta hienoa moottoria, jonka kanssa monet tiimin jäsenistä eivät osanneet työskennellä, ja se EI sopinut pelin tarinankerrontaan."
Taylorson viittaa kommentissaan EA:n Frostbite-pelimoottoriin, jonka käyttöön julkaisija kannusti tuolloin kaikkia studioitaan. Alkuperäinen Mass Effect -trilogia oli rakennettu Unreal Enginen päälle. Frostbitea käytettiin myös Anthemissa ja vuoden 2024 Dragon Age: The Veilguardissa. Tulevassa Mass Effect 5:ssä on palattu Unreal Engineen.
EA antoi Andromedalle viiden vuoden kehityskaaren, ja työ pelin parissa alkoi jo vuonna 2012. Raporttien mukaan BioWare Montreal käytti pitkän aikaa proseduraalisesti generoitujen planeettojen tutkimiseen, ennen kuin idea hylättiin ja suuri osa lopullisesta sisällöstä rakennettiin kehityskauden kahden viimeisen vuoden aikana.
Ääninäyttelijä nosti esiin myös pelin ympärille muodostuneen verkkoilmapiirin. "Sen lisäksi se julkaistiin ERITTÄIN myrkylliseen ilmapiiriin verkossa ja muualla pelimaailmassa", Taylorson jatkoi. "Siitä tuli nopeasti viikon syntipukki nettitrolleille, jotka tavoittelivat näyttökertoja ja klikkauksia. Heidän vihansa rakkaus sinetöi pelin kohtalon."
Taylorsonin mukaan tilanne ei jäänyt ainutkertaiseksi hänen uralleen. "Mikä minua surettaa on, että tämä ei ollut viimeinen kerta, kun olin mukana projektissa, jonka nettivihaajat tuomitsivat viikon syntipukiksi: työskentelin myös Highguardin parissa."
Taylorson kertoi olleensa "tietysti pettynyt" pelin vastaanottoon ja tunteneensa "kauheaa myötätuntoa" BioWare Montrealin työntekijöitä kohtaan. Lukuisista korjauspäivityksistä huolimatta EA päätti jäädyttää koko Mass Effect -sarjan, mikä lopetti toiveet Andromedan jatko-osista tai yksinpelilisäsisällöstä.
"Se sattui eniten siksi, että tiesin sen olleen siinä. Ryder ei olisi palaamassa", Taylorson sanoi. "Minä ja muut ajattelimme, että saisimme hyvän vuosikymmenen pelata näiden hahmojen kanssa näissä maailmoissa. Ja yhtäkkiä, poissa."
Taylorson kertoi kuitenkin huomanneensa ajan myötä rakkautta peliä ja sen hahmoja kohtaan. "On jotain sanottavaa siitä, kun 7/10-peli tulee elämääsi tarpeen hetkellä."
BioWare on nyt palannut Mass Effect -universumin pariin Mass Effect 5:n parissa työskentelevän alkuperäistrilogian veteraaneista koostuvan tiimin voimin. Vaikka uusi peli keskittyy jälleen Linnunradan galaksiin, fanit ovat jo havainneet vihjeitä siitä, että Andromedan tarinan elementtejä saattaa palata mukaan.