Käytettyjen pelien maailmanlaajuiset markkinat olivat viime vuonna 7,2 miljardin dollarin arvoiset. Analyytikot arvioivat nyt Sonyn levypäätöksen uhkaavan tuhota ne kokonaan. Arvion on tehnyt tutkimusyhtiö Dataintelo, ja luvuista uutisoi ensimmäisenä CNBC.

Luku kattaa käytettyjen pelien, konsolien, oheislaitteiden ja lisävarusteiden kaupan vuonna 2025. Dataintelo ennustaa markkinan kasvavan 13,8 miljardiin dollariin vuoteen 2034 mennessä. Konsolit vastasivat 42,3 prosentista viime vuoden liikevaihdosta.

Pohjois-Amerikka oli suurin yksittäinen alue 36,8 prosentin osuudella eli noin 2,65 miljardilla dollarilla. Yhdysvalloissa yli 38 prosenttia kaikista pelikaupoista koski käytettyä peliä. Eurooppa oli toiseksi suurin 28,3 prosentin osuudella, ja raportin mukaan sen kärkimaita ovat Britannia, Saksa, Ranska ja Pohjoismaat. Suomalaisittain kiinnostavaa on, että Pohjoismaat mahtuvat tässä kokoluokassa kärkijoukkoon.

Aasian ja Tyynenmeren alue jäi kolmanneksi 24,6 prosentilla. Latinalainen Amerikka sekä Lähi-itä ja Afrikka kattoivat yhdessä 10,3 prosenttia. Nopeimmin kasvoivat Brasilia, Meksiko, Saudi-Arabia ja Etelä-Afrikka.

Pohjois-Amerikassa markkinaa johtivat GameStop, Amazon, eBay ja Decluttr, Euroopassa CEX. Dataintelon mukaan käytettyjen pelien kysyntää ajavat hintatietoisuus, retropelaamisen kasvava suosio sekä siirtymä digitaalisesta takaisin fyysiseen. Eli juuri se suunta, johon Sony on päättänyt olla kulkematta.

Wedbush Securitiesin strategiajohtaja Michael Pachter arvioi kivijalkakaupan olevan tuhoon tuomittu. Hänen mukaansa historiallisesti vähintään kolmasosa peleistä on myyty käytettynä, ja vaihtoon annetut pelit ovat toimineet pelaajille valuuttana uusien pelien ostamiseen.

Morningstarin osaketutkimusjohtaja Kazunori Ito arvioi käytettyjen markkinan kutistuvan ja lopulta katoavan kokonaan. "On tärkeä ero sillä, hyväksyvätkö pelaajat muutoksen siksi että näkevät siinä arvoa, vai pakotetaanko se heille poistamalla vaihtoehto", Ito sanoi.

Sony ilmoitti aiemmin lopettavansa uusien pelien levytuotannon tammikuussa 2028. Sonyn sisältöviestinnän johtaja Sid Shuman perusteli päätöstä kuluttajien mieltymysten muutoksella. Hänen mukaansa uudet pelit myydään tämän jälkeen vain digitaalisesti PlayStation Storessa ja jälleenmyyjillä, eikä päätös vaikuta ennen tammikuuta 2028 julkaistuihin levyihin.

Amperen analyytikko Piers Harding-Rolls havainnollisti muutoksen mittaluokkaa. Kun PS4 julkaistiin vuonna 2013, vain 13 prosenttia Sonyn konsolien kokonaispelimyynnistä oli digitaalista. Vuonna 2025 osuus oli noussut lähes 80 prosenttiin.

Numeroita katsomalla päätöksen logiikka aukeaa nopeasti. Digitaalinen myynti on Sonylle selvästi kannattavampaa. Ensimmäisen osapuolen pelin fyysisestä kappaleesta yhtiölle jää noin 65 prosenttia, kun jälleenmyyjä ottaa noin 30 prosenttia ja valmistuskulut noin viisi prosenttia. Kolmannen osapuolen levystä Sony saa lisenssimaksun, joka on arviolta 15 prosenttia.

Digitaalisessa myynnissä omasta pelistä jää koko myyntitulo, ja kolmannen osapuolen pelistä Sony ottaa 30 prosentin siivun eli noin 21 dollaria 70 dollarin pelistä.

Britannian jälleenmyyjäjärjestö ERA kutsui päätöstä yritysten mukavuudenhalun voitoksi kuluttajan valinnanvapaudesta. Järjestön toimitusjohtaja Kim Bayley sanoi ERA:n datan osoittavan, että 25 prosenttia alle 25-vuotiaista pelaa levyiltä. Bayleyn mukaan levyn voi jakaa perheenjäsenten kesken, myydä eteenpäin, kerätä ja pelata vielä vuosien päästä, kun latauslisenssi ei tarjoa näitä vapauksia.

Analyytikot pitävät Sonyn peruutusta epätodennäköisenä. Kantan Gamesin toimitusjohtaja Serkan Toto huomautti, että PlayStationilla on yli 120 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja noin 50 miljoonaa PlayStation Plus -tilaajaa. Vaikka 500 000 tilaajaa irtisanoutuisi protestina, se olisi vain prosentti liiketoiminnasta.

"Ymmärrän fyysisen median ystäviä, mutta Sony ei peruuta tätä päätöstä", Toto sanoi IGN:lle. Hänen mukaansa yhtiö tiesi ennakolta, millainen verkkoreaktio olisi, ja odottaa nyt myrskyn laantumista.

Bernsteinin analyytikko Robin Zhu sanoi Financial Timesille, että jos pelaajat ja säilytysaktiivit olisivat ostaneet enemmän fyysisiä pelejä, Sony ei olisi nähnyt digitaalisen myynnin osuuksia, jotka päätöksen oikeuttavat.

Circanan Mat Piscatellan mukaan Yhdysvalloissa vain seitsemän PlayStation-peliä on tänä vuonna ylittänyt 100 000 fyysisen kappaleen rajan.

Sonyn päätös ei vaikuta jo liikkeellä oleviin levyihin. Sitä pidetään kuitenkin vahvana viitteenä siitä, ettei tulevassa PS6:ssa ole levyasemaa. Microsoft ei ole kertonut, tuleeko sen seuraavan sukupolven Project Helix -konsoliin levyasemaa, mutta tietojen mukaan yhtiö kehittää tapaa muuntaa pelaajien fyysiset kokoelmat digitaalisiksi. EU ilmoitti viikonloppuna, ettei se voi estää yhtiöitä lopettamasta levyjä.