Nintendo katsoo, ettei sillä ole velvollisuutta palauttaa asiakkaille rahaa Yhdysvaltain tullimaksujen vuoksi korotetuista hinnoista. Yhtiö vaatii sitä vastaan nostetun ryhmäkanteen hylkäämistä perustellen, että ostajat "saivat täsmälleen sen, mistä he sopivat ja mistä he maksoivat".

Taustalla ovat Trumpin hallinnon käyttöön ottamat tullimaksut, joiden vuoksi Nintendo nosti viime vuonna alkuperäisen Switch-konsolin hintaa Yhdysvalloissa, mukaan lukien OLED- ja Lite-versiot. Korotus koski myös useita muita tuotteita ja Switch 2:n lisävarusteita, kuten Joy-Con 2 -ohjaimia, mutta ei itse Switch 2 -konsolia. Switch 2:n ennakkotilausten alkua Yhdysvalloissa ja Kanadassa lykättiin niin ikään tullien takia.

Sitten tuli käänne. Yhdysvaltain korkein oikeus totesi tullimaksut laittomiksi, minkä jälkeen niitä maksaneille yrityksille luvattiin palautuksia yhteensä 160 miljardin dollarin potista. Nintendo haastoi Yhdysvaltain valtion oikeuteen maaliskuussa saadakseen omat maksunsa takaisin. Ryhmäkanne jätettiin huhtikuussa, ja siinä vaaditaan korvauksia kuluttajille, jotka ostivat hinnankorotuksen kohteena olleita tuotteita. Nintendo hakee siis rahojaan takaisin valtiolta ja pitää samaan aikaan omat korotuksensa voimassa.

Game File -sivuston hankkimassa oikeusasiakirjassa Nintendo kirjoittaa, että kantajien väitteiden yhteinen nimittäjä on ajatus epäreiluudesta. "Nintendo ei ole takautuvasti muuttanut jo toteutuneiden kauppojen hintoja tullioikeudenkäynnin lopputuloksen perusteella. Mutta kaupankäynti ei toimi niin", yhtiö toteaa.

"Nintendo tai jokin sen jälleenmyyjistä asetti kullekin tuotteelle hinnan, ja kuluttajat päättivät, kannattiko se maksaa. Kantajien maksamat rahat vastaavat niiden tuotteiden ostohintaa, jotka he halusivat ja jotka he saivat. Kantajilla ei ole oikeutta hyvitykseen pelkästään tullimaksuihin liittyvän oikeudellisen kehityksen vuoksi."

Tullit eivät yhtiön mukaan olleet ainoa syy korotuksiin, vaan mukana olivat myös muistin, työvoiman ja rahtien kustannukset. Nintendo korostaa myös, ettei se toiminut kuten monet kilpailijansa.

"Nintendo ei yksinkertaisesti korottanut jokaisen tuotteen hintaa sillä summalla, jonka se maksoi kyseisestä tuotteesta tulleina, eikä asettanut yleistä tullilisämaksua. Sen sijaan Nintendo teki maltillisia ja valikoivia hinnantarkistuksia ja päätti kantaa itse tullien kustannukset joistakin vuoden 2025 suosituimmista tuotteistaan, mukaan lukien lippulaivakonsoli Nintendo Switch 2", asiakirjassa sanotaan.

Yhtiö toteaa myös, ettei kunkin hinnankorotuksen tarkkaa tulliosuutta olisi mahdollista laskea. Se esittää asian käsittelyä yksityisessä välimiesmenettelyssä julkisesta hylkäysvaatimuksesta huolimatta. Nintendon mukaan kuluttaja saattoi jättää tuotteen ostamatta tai etsiä kilpailevia vaihtoehtoja, jos ilmoitettu hinta ei miellyttänyt.

Vastaavia ryhmäkanteita on nostettu muitakin yhtiöitä vastaan, muun muassa Sonya. Osa yrityksistä, kuten FedEx, on luvannut siirtää tullipalautukset kuluttajille. Tuomari päättää seuraavaksi, saako ryhmäkanne edetä vai hylätäänkö se Nintendon vaatimuksen mukaisesti.