Xboxin uudelleenjärjestelyt ulottuivat tällä viikolla myös Age of Empires -sarjan kotiin. Microsoftin World's Edge -studio menetti lähes puolet henkilöstöstään ja siirtyi Activisionin alaisuuteen, ja sen seuraava projekti peruttiin. Kaikki tämä samalla viikolla.
Maanantain ilmoituksessa ei kerrottu, lähteekö World's Edgestä väkeä siirron yhteydessä. Vastaus tuli lopulta studion entisiltä työntekijöiltä sosiaalisessa mediassa.
Studion entinen luova johtaja Adam Isgreen kirjoitti Resetera-foorumilla vahvistetulla Tempus Chaoti -käyttäjänimellään: "Mikä aamu. Tiedoksi, World's Edge ei säästynyt kokonaan. Vajaa puolet studiosta päästettiin lähtemään, minä mukaan lukien."
Isgreen työskenteli Microsoftilla yli 16 vuotta. LinkedInissä hän kertoo olleensa mukana muun muassa Windows Phonen ja Xbox Live Arcaden sekä Orin, Minecraftin, Trials HD:n ja State of Decayn parissa. Hän oli myös julkaisemassa esimerkiksi Recorea, Killer Instinctiä, Fablea, Crackdownia ja Age of Empires -sarjaa. Suomalaisittain kiinnostavaa on, että listalla on myös helsinkiläisen RedLynxin kehittämä Trials HD.
"Olen tietysti pettynyt siihen, että aikani World's Edgessä ja Age of Empiresin parissa päättyy näin, sekä minun että monien lahjakkaiden tiimikavereideni osalta. Meillä oli hienoja suunnitelmia seuraavaksi, ja toivon, että jäljelle jäävä tiimi pystyy vastaamaan haasteeseen tulevaisuudessa", Isgreen kirjoitti.
Studion entinen vanhempi ohjelmistoinsinööri Andrew Martz kertoi, että uudelleenjärjestelyn yhteydessä studion seuraava projekti peruttiin ja suuri osa henkilöstöstä irtisanottiin. Entinen johtava pääohjelmistoinsinööri Greg Snook puolestaan sai tiedon ollessaan lomalla. Hänen mukaansa viimeinen päivä, jona hänellä oli kulkuoikeus toimitiloihin, osui täsmälleen hänen 25-vuotisen työsuhteensa vuosipäivälle.
Kyse ei ole vain yhdestä studiosta. IGN:n mukaan leikkaukset ovat osa Xboxin 268 työpaikan vähennystä, ja kuluvalle tilikaudelle ennustetaan kaikkiaan 3 200 työpaikan menetystä. Samoissa järjestelyissä Rare siirtyi Activisionin alaisuuteen ja Obsidian Bethesdan alle, ja Playground ja Turn10 yhdistetään.
Entä Age of Empires? World's Edgen ja koko brändin tulevaisuus Activisionin alla on epäselvä. Studio on vastannut sarjasta, mutta pelit on kehitetty yhdessä ulkopuolisten kehittäjien kanssa. Relic Entertainment oli päävastuussa Age of Empires IV:stä, joka julkaistiin PC:lle vuonna 2021 ja on sittemmin käännetty myös Xboxille ja PlayStationille.
Samalla viikolla, tiistaina, julkaistiin Age of Empires II: Definitive Editionin Viking Sagas -lisäosa. Se tuo peliin kolme uutta sivilisaatiota ja 15 uutta yksinpelikampanjan skenaariota.