Kolmetoista tuntia. Sen verran oli aikaa Avatar Legends: The Fighting Gamen Xbox-julkaisuun, kun pelin virallisella X-tilillä kerrottiin, ettei julkaisua tulekaan. Xbox Series X/S -version uusi julkaisupäivä on 3. syyskuuta. Alkuperäinen hetki oli 23. heinäkuuta kello 7 Yhdysvaltain Tyynenmeren aikaa.

Syyksi ilmoitettiin "ennakoimattomat olosuhteet taustajärjestelmän ominaisuudessa". Tarkemmin julkaisija ei asiaa avannut. Ennakkotilauksia ei peruta automaattisesti, joten halukkaiden on hoidettava se itse.

"Xbox-yhteisön osalta meidän on pakko lykätä julkaisua", tiedotteessa sanotaan. "Prioriteettimme on paras mahdollinen kokemus jokaisella alustalla, ja teemme väsymättä töitä sen eteen."

Samassa tiedotteessa oli asiaa myös Nintendon suuntaan. Switch-versiosta ilmestyy vain perusversio, eikä Deluxe Edition ole aluksi saatavilla. Siihen kuuluvat Year 1 -passi, digitaalinen ääniraita ja digitaalinen taidekirja. Switchillä ei julkaisussa ole ristiinpeluuta muiden alustojen kanssa eikä muita kielilokalisointeja kuin englanti. Kehittäjien mukaan nämä ominaisuudet ja Deluxe-päivitys tuodaan peliin "niin pian kuin mahdollista".

PS5-, Xbox Series X/S- ja PC-versiot oli tarkoitus julkaista samanaikaisesti, Switch- ja Switch 2 -versiot myöhemmin. Pelin julkaisevat PM Studios ja vastikään perustettu Paramount Games, ja kehittäjänä on Gameplay Group International.

Reaktiot ovat olleet pääosin kielteisiä, ja erityisesti ajoitus on kerännyt kritiikkiä. "Puolentoista kuukauden lykkäys odotetulle pelille alle 24 tuntia ennen julkaisua on käytännössä järjetöntä", kirjoitti X-käyttäjä Khalifa. Yksi käyttäjä kertoi ottaneensa vapaata töistä pelatakseen peliä julkaisupäivänä. Osa pelaajista vaati hyvitystä: uutta avointa betaa, pelin sisäistä valuuttaa tai lisähahmoa. Moni myös kyseenalaisti maininnan siitä, että ennakkotilaukset pysyvät voimassa.

Peli piti alun perin julkaista 2. heinäkuuta. Sekin siirtyi, jotta mukaan saatiin "täysin uutta, aiemmin suunnittelematonta sisältöä".

Kehityshistoria on muutenkin ollut mutkikas. Taistelupeliä työsti pitkään ruotsalainen Maximum Entertainment, joka yhtiön talousraportin mukaan lopetti projektin hiljaisesti vuonna 2024. Gameplay Group otti hankkeen tämän jälkeen haltuunsa. Studion perustivat Victor Lugo, aikanaan Iron Galaxyn pääsuunnittelija Killer Instinct -pelissä, ja Philip Mayes, joka johti australialaista Mighty Kingdomia. Maximum Entertainment tunnetaan myös Modus Games -julkaisumerkistään, joka lopetti äkillisesti Them's Fightin' Herdsin kehityksen.

Itse pelistä on kuultu hyvääkin. Avoin beta sai pääosin myönteisen vastaanoton, ja IGN antoi arvostelussaan arvosanan 8/10 kehuen monipuolista hahmokaartia ja joustavaa taistelujärjestelmää. Tarinatilaa se moitti vaisuksi.

Ristiinpeluun rajoitukset koskevat myös niitä pelaajia, jotka pääsevät pelaamaan heti, sillä käytettävissä oleva pelaajapohja jää julkaisussa aiempaa pienemmäksi. Kilpailevan Marvel Tokonin avoin beta alkaa huomenna.