Ninja Theory on vetänyt rastin yli kokeellisen kauhupelinsä Project Maran. Studion johtaja Dom Matthews vahvisti peruutuksen Xbox Wire -blogin haastattelussa, jonka varsinaisena tähtenä esiteltiin tulevaa Senua-peliä.
Project Mara julkistettiin tammikuussa 2020. Sitä kuvailtiin tosielämään pohjautuvaksi ja maanläheiseksi esitykseksi mielen kauhusta: peli perustui todellisiin kokemuksiin ja tutkimustietoon, ja tavoitteena oli kuvata mielen kauhuja mahdollisimman tarkasti ja realistisesti. Vuoden 2021 kehittäjäpäiväkirjassa vahvistettiin, että koko peli sijoittuisi yhteen yksityiskohtaiseen, valokuvamaisen realistiseen asuntoon.
Niin pitkälle ei lopulta päästy. Matthews kertoi tehneensä päätöksen olla jatkamatta projektia, koska halusi koota studion koko osaamisen yhden pelin taakse. "Nämä päätökset eivät ole koskaan helppoja, mutta tein sen, jotta saisin kaiken studion lahjakkuuden ja asiantuntemuksen, kaikki 85 luovaa tekijää, työskentelemään yhdessä toteuttaakseen sen, mitä Senuasta voi tulla", Matthews sanoi.
Senua on Hellblade-sarjan kolmas osa ja yksi Xbox Games Showcase 2026 -tilaisuuden yllätysjulkistuksista. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2013 DmC: Devil May Cryn, kun koko Ninja Theoryn henkilöstö työskentelee saman projektin parissa. Aiemmissa Hellblade-peleissä tiimit olivat pienempiä: ensimmäisessä osassa porukkaa oli noin 25, nyt 85. Matthewsin mukaan kyseessä on silti verrattain pieni tiimi.
Suuremman tiimin myötä Senuasta tulee laajempi ja pelattavuuteen painottuva osa sarjaa. Matthewsin mukaan peli ei ole taistelukeskeinen, vaan se jakautuu suunnilleen tasan taistelun, liikkumisen ja pulmanratkaisun kesken. Hän viittasi studion osaamiseen muun muassa DmC-, Enslaved- ja Heavenly Sword -peleistä.
Project Mara julkistettiin aikana, jolloin Ninja Theory työsti samanaikaisesti myös Hellblade 2:ta ja sittemmin epäonnistunutta moninpeliä Bleeding Edgeä.
Senua on tarkoitus julkaista vuonna 2027. Virallisen kuvauksen mukaan nimihahmo on "loukussa elämän ja kuoleman välissä, rikkonaisessa kiirastulen näyssä", ja hänen on taisteltava päästäkseen tuonpuoleiseen ja yhdistyäkseen menettämiensä rakkaiden kanssa sekä kohdattava voimia, jotka uhkaavat kaikkea, mihin hän uskoo. Sarjan keskiössä on edelleen mielenterveys ja mielen kauhut. Psykoosi oli olennainen osa aiempia Hellblade-pelejä, ja uudessa trailerissa kuuluvat yhä Senuan päässä kuiskivat äänet. Peruutus vahvistaa samalla aiemmat huhut, joiden mukaan uusi Hellblade oli kehitteillä.